Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ylihuomenna ja viimehetken tunnelmia

Mä en käsitä, miten aika on mennyt näin nopeaan, tuntuu, että olen leijaillut kuplassa jo niin kauan. Jännitys ei ole saanut yllätettyä mnua vielä juuri ollenkaan, tänä aamuna ensimmäisen kerran kouraisi mahasta, mutta se sallitakoon.

Tämä viikko on kulunut viimesiä puuttuvia juttuja ostellessa, kaiken valmiin kokoamisessa ja rentoutuessa. Eilen kävin laittamassa hääkynnet, vau! Oon ihan valtavan tyytyväinen Liinaharjan Pauliinan tähän astiseen työhön. Suosittelen Liinaharjaa myös muille! Koekampaus ja meikki jo lupaili hyvää, kynnet on myös ihan mahtavat!

Haluaisin hehkuttaa kaikenlaista, mutta tahdon pitää ihmisiä jännityksessä viimeiseen asti. Tänään minulla on suihkurusketus sillä viime viikonloppuna poltin itseni kaulasta oikein kunnolla ja sain hyvät rajat jotka häiritsevät kovasti hääeleganssia. Lisäksi, minulla on muutama asia valokuvaliikkeeseen jotka pitää hoitaa tänään.

Kotonakin olisi tehtävää, nimittäin siivous. Ja kaiken tämän lisäksi täytyisi pakata kaikki huomiselle tarvittava tavara kasaan, että pääsemme jouhevasti koristelemaan juhlapaikkaa aamulla.

Miehellä on tänään puvun sovitus, jonka jälkeen tekevät tarvittavat muutokset mikäli sellaisia on.

Mitä muuta?

Missä se rento asenne on?(:

Minulle on jo niin moni sanonut, että ne häät tulee stressasin tai en, muta kyllä ne tulee.


Tosiaan niinkuin aiemmin sanoin minun tekisi mieli kirjoittaa sitä ja tätä, mutta teen sen vasta häiden jälkipyykkinä.

Tänään ainoa ostos mitä täytyy hommata on puuteripaperi, mun on vaaan pakko löytää jostain semmoisia (:

Blogi hiljenee tod.näköisesti jo nyt häiden viettoon, pysykää kuulolla!


-Mirka-

1 kommentti:

  1. Häät tuli kyllä ihan puskista. Aika menee niin nopeasti!
    Ihanaa hääviikkoa ja nauti päivästä. <3

    VastaaPoista