Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

tiistai 9. syyskuuta 2014

Häämatkamme Singapore & Bali!

Heipparallaa!


Viime viikolla palattiin kotiin maailman ihanimmalta häämatkalta, jolla suuntasimme Singaporeen ja sieltä Balille.

Reissu kesti 16 päivää ja tuona aikana saimme nähdä ja kokea paikallista menoa parhaimmillaan, päästen tutustumaan balilaisen köyhän perheen arkeen, nähden tulivuoria, riisipeltoja sekä syöden mahtavaa ruokaa sekä Singaporessa, että Balilla. Kulinaristeille nämä paikat sopivat siis aivan mainiosti! Ole ennakkoluuloton ja maista rohkeasti! Jouduimme pettymään ruokaamme ainoastaan kerran, kun O tilasi tietämättään sisäelinsoppaa.. (:
¨
Singapore on siisti, todella kaunis paikka, ihana suurkaupunki johon menisimme mielellämme uudestaan. Syöminen ja taksilla kulkeminen oli halpaa vaikka hintataso muuten aika kallis.

Reissussa käytiin toki myös kahdessa eläintarhassa, kierrettiin kaupungilla shoppailun merkeissä, löhöttiin rannalla ja nautittiin paikallisten tarjoamista hemmotteluhoidoista kuten hieronnasta, manikyyristä ja pedikyyristä.

Hintataso oli todella halpa Balilla, parhaimmillaan 3 ihmistä söi 2,5 eurolla, joka sisälti sekä ruoan, että juoman kaikille. Myös taksilla kulkeminen oli halpaa, lähes minne vaan pääsi noin kolmella eurolla. Paikallinen kuski päiväksi 8-16 30€, hakien hotellilta ja palauttaen illalla takaisin kuljettaen minne tahansa. Balilla asuva suomalainen oppaamme Kari oli aivan huippu löytö! Hän kuljetti meitä ympäri vuoria ja laaksoja, sekä pääsimme käymään hänen paikallisen ystävänsä kotona, mikä oli meille myös elämys,

Me sairastimme molemmat flunssan reissun aikana, mutta se ei onneksi paljon menoa hidastanut! (:

Yksi reissumuistoista oli teettämämme nahkatakit omilla mitoillamme. Niistä tuli superhyvät! Hinta oli myös huokea, 80€/kpl.

Nautimme reissusta aivan mielettömästi ja matkakuumetta pukkaa jo jälleen <3 mihin seuraavaksi...se jää vielä nähtäväksi, suunnitelmia jo on (: Balilla tulemme käymään vielä uudelleen samoin Singaporessa.

Suosittelen lämpimästi sekä Singaporea ja Balia matkakohteeksi häämatkalle. Siellä huomioitiin tuore aviopari oikein hyvin. Hotelleina, meillä oli Singaporessa Hotel BIG ja Balilla Pelangi Bali Hotel ja Spa. Hotellit olivat huipputasoa.

Tähän loppuun vielä muutama kuva, joita tuli räpsittyä paaaaaljooon:

Pelangi Bali Hotel <3


äiti apina <3

balilaista paikallisruokaa, Nasi Campur

me <3

riisiterasseja

Singapore: Marina Bay