Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Helmikuun tuulet


Mitä meille kuuluu näin helmikuussa?


Olen ollut tehokas, tilasin Juhlacenteristä paketin mikä piti sisällään: karkkipuffettiin kauhat ja pussit, hääsaippuakuplat, paikkakortit ja pöytänumerot pöytiin, vieraskirjan, kaitaliinaa, vähän timantteja jne.

Lisäksi tilasin myös omalla painatuksella kahvi-ja ruokaliinat. Puuttumaan jäi vielä reilusti pöytäkristalleja, kirjekuoret kutsuille, postimerkit jne.

Kävimme myös Kouvolan häämessuilla tammikuun lopulla. Messuilta saimme ideat häämatkaamme joka on muuten varattu jo (; Myöhemmin lupaan kertoa minne matkaamme.

Sulhasen puku-asiakin edistyi sen verran, että puku vuokrataan, ensi kuussa on tarkoitus mennä sovittamaan pukuja. Sulho on saanut myös aikaiseksi miettiä bestmaniaan, sekin alkaa olla jo ok.

Juhlapaikkaa menemme katsomaan ja kuvaamaan koristelun suunnittelua varten 20.2. eli ensi viikolla jo! Jes!

Kukkasuunnitteluja ollaan myös tehty, ja alkuperäissuunnitelma tulee muuttumaan jonkun verran.

Ihana kaasoni on ahkerana tehnyt jo osan kutsuista siihen kuntoon, että tekstit uupuvat, kiitos hänelle <3

Muutama kuva jo hommatuista jutuista:


Juhlacenteristä.

<3

ja nämä ei suinkaan tule ilonkyynelliinoiksi, lisää myöhemmin (;

-Mirka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti