Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu!

Edistystä edistystä, olen nimittäin valinnut sormuksen! Samoin O on löytänyt itselleen sopivan!

Sormukset on maksettu, ja laitettu käsin kaiverrukseen. En olisi ikinä uskonut että viimein löytäisin sen täydellisen rinkulan! Tuntuu ihan uskomattomalta, kun tuntui alkuun ettei mikään sormus miellyttänyt. Lumoavan sormukset olivat kaikki yli pudjettimme, mutta löysinkin vielä jotain parempaa(:

Sormukset siis ok.

Mitä seuraavaksi? Ensi viikolla tai viimeistään seuraavalla menemme sitten laittamaan vireille avioliiton esteiden tutkinnan, jotta varmasti olisimme ajoissa asian tiimoilta.

Kohta voimme hetken taas huokaista ennenkuin alkaa jälleen uusi draivi loppujen koristeiden, pöytäkorttien ja hää-elegansin suhteen.

Kokeilimme viime viikonloppuna tehdä itse kakun koristeita ja ehkä meillä on vielä toivoa (;

Hääyönviettopaikka puuttuu, en ota siitä kuitenkaan mitään stressiä, eiköhän meille joku paikka löydy. Kutsut on laitettu menemään asianomaisille. Ilmoittautumisiakin on tullut jo hyvin. (:

Palataan taas asiaan!


-Mirka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti