Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

perjantai 10. lokakuuta 2014

Meikki, hiukset ja kynnet

Huh!

Kiirettä on pitänyt. Koulu on saatu päätökseen ja näyttöä vaille valmista siis, sen tiimoilta olen ollut kiireinen, myös koti, työ ja harrastukset ovat vieneet ison palan blogilta, mutta hei se on elämää!

Vaimona jo pari kuukautta, aika kuluu siivillä, arki kuljettaa vauhdilla eteenpäin, mutta niin lämmin olo on sisällä <3 muistelen häitä päivittäin <3

Tässä nyt kuitenkin postaus häihin kaunistautumisesta ja mitä se sisälsi minun kohdallani.

Hiukset

Alusta asti minulle oli selvää, että pidän toispuoleisesta leteistä, kiharasta ja kuohkeasta, kampauksen täytyy näyttää siltä että minulla on mahdollisimman paljon enemmän hiuksia kuin oikeasti onkaan.

Minulla oli maailman paras kampaaja Pauliina (Liinaharja), joka osasi lähes lukea ajatukseni ja tiesi tasan mitä tahdoin.

Hiuskoru teemaamme sopiva ja löytyi Ebayn ihmeellisestä maailmasta. Hiuskorun aion säästää muistona.

Kampaus kesti hyvin koko pitkän ja hikisen päivän! Tässä kuvat




Meikki

Meikistä toiveina oli raikas, savuinen ja niin, että minusta huomaa, että minulla on meikkiä. En normaalisti meikkaa mitenkään vahvasti joten halusin sen näkyvän.

Minulle valittiin hieman mustaa ja vaaleanpunaista silmämeikkiin. Ripsivärinä ihan perus musta. Huuliin laitettiin melko vaaleanpunaista punaa ja rajaukset.



Hääkynnet

Tämä nysäkynsi, päätyi ottamaan geelikynnet, sillä olihan se tärkeää, että kädetkin olivat siinä kunnossa, että niitä kehtasi näytellä vieraillekin. Käännyin geelikynsiasiassakin Liinaharjan Pauliinan puoleen ja hän loihti minulle aivan upeat morsiuskynnet, teemaamme mukaillen. Kynnet kestivät hyvinä pitkään ja tottuminen niihin oli nopeaa.


Muut

Olin onnistunut polttamaan nahkani pari viikkoa ennen häitämme kaulasta melko pahasti, joten päädyin ottamaan suihkurusketuksen ennen häitämme, enkä kadu! Tulos oli luonnollinen ja väri tasainen! Koko kropan suihkurusketus oli vain 25€, eli hintakaan ei miestä pahenna jos niin voi sanoa.


Hääpuvulle päätin, että teen ihan oman postauksen, onhan sen hankinta ollut ihan oma tarinansa, kaikkien mutkien jälkeen onnistunut löytö ja unelmien puku oli siinä, pysykää kuulolla!


-Mirka-








1 kommentti: