Ja katsellaan ohi lipuvaa, Ruotsin laivaa se on matkalla Tukholmaan kannella muitakin joilla on aikaa <3

perjantai 18. heinäkuuta 2014

kiirekiire hoppu!

Heippa rakkaat lukijani!


Aika rientää, häät lähestyy..

Huomisesta tasan 2 viikkoa avioon astumiseen.

Käytiin tapaamassa pitopalveluamme, aivan vallattoman hyvää palvelua ja asiantuntemusta saatiin! Vesi herahti kielelle kun kuunteli mitä herkkuja onkaan luvassa! Luotto on kova, että menusta tulee loistava.
Menun paljastan vasta häiden jälkeen, jotta vieraillemme tulee jotain yllätyksenäkin. Tähän astinen palvelu Marillalta on ollut todella hyvää ja asiantuntevaa, olen muistaakseni kehunut heitä jo aiemminkin.

Tällä viikolla olen oikeastaan herännyt vasta tähän todellisuuteen miten vähän aikaa on enää jäljellä ennen h-hetkeä. Jännitys hiipii hiljalleen mieleen. Stressiä ei ole oikeastaan. Olen tullut siihen tulokseen, että lähes kaikki on valmiina ja tehty, muutama pieni asia on hommattavana ja hieman askarteluja tekemättä, muutoin ollaan jo grande finaalessa.

Ensi viikolla on tiistaina koekampaus ja meikki, perjantaina kirkossa harjoitus johon omat vanhempanikin saapuvat. Isä <3 pääsee harjoittelemaan nuorimmaisen saattamista. (:

Häitä edeltävä viikko meneekin töiden merkeissä. Keskiviikosta eteenpäin pari vapaapäivää johon mahtuu mm. hääkynsien laitto ja ehkä jotain muutakin hemmottelua, perjantaina onkin sitten hääpaikan koristelu juhlakuntoon.

Hääblogi ei suinkaan lopu häiden jälkeen vaan jatkuu ja käyn häämme vielä uudelleen läpi tuoreiden hääkuvien kera, sekä vinkkien mikäli jotain sellaista on mitä tulevien morsianten on hyvä tietää. Mitä kannatti stressata, mitä olisi kannattanut jättää stressaamatta jne. Juttua tulee varmasti piisaamaan siis. Häidemme jälkeen on pari viikkoa normaalia arkea ja sitten suuntaamme katseet kohti häämatkaamme, josta on myös postaus tulossa. Malttakaa siis hetki jännityksessä. Matkakuume? No sitä on kyllä jo ilmassa myös (;

-Mirka-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti